Laadultaan ensiluokkaiset superfoodit suoraan Etelä-Amerikan rikkaasta luonnosta – yli 20 vuoden kokemuksella. Vuonna 1990 Amazonas oli Saksan ensimmäinen guaranan toimittaja ja siitä lähtien yritys on saavuttanut maailmanlaajuista tunnustusta luonnontuotteiden asiantuntijana.
Amazonasin tuotteiden perustana ovat viljelijöihin ja tuottajiin rakennetut kestävät ja luotettavat suhteet. Säännöllinen vierailu heidän luonaan mahdollistaa viljelyn ja sadonkorjuun prosessien sekä tuotannon tarkastamisen ja toimii samalla opetusretkenä. Kasvien ja hedelmien ominaisuudet ja käsittely käyvät tutuksi käytännön kautta paikan päällä. Amazonas on näin kerännyt arvostettua ja korvaamatonta tietotaitoa ja asiantuntemusta käyttämistään raaka-aineista. Amazonas-tuotteiden tärkeimmät tuottajamaat ovat Brasilia, Peru ja Meksiko, myös Egypti ja Kiina.
Amazonas-tuotteet täyttävät korkeimmat laatuvaatimukset. Jokainen tuote on tarkastettu ja valvottu kansainvälisissä riippumattomissa laboratorioissa, joissa mitataan tarkasti tuotteen mikrobiologinen rakenne, raskasmetalliosuus ja ravintoarvot. Osalla raaka-aineista on luomusertifikaatti, osa kasvaa täysin villinä ja kaikki tuotetaan puhtaasti ja ekologisesti ilman torjunta-aineita ja geenimuuntelua.
Toisin kuin vitamiini- ja hivenainelisät, Amazonas-tuotteet on valmistettu kokonaisista kasveista ja hedelmistä eikä eristetyistä ja uutetuista ainesosista. Amazonasin käyttämät kasvit ovat poikkeuksellisen ravinnetiiviitä, sisältäen monipuolisesti keholle tärkeitä vitamiineja, mineraaleja, proteiineja ym, täysin luonnollisessa ja hyvin imeytyvässä muodossa.
ACAI - soluja suojaava supermarja
Acai (Euterpe oleracea) on pienikokoinen väriltään tummanpunaisesta mustaan taittuva marja Amazonin alueelta. Se kasvaa suurissa ryppäissä 25 m korkeissa palmuissa. Acai-marjojen keruuta varten ei tarvitse kaataa tai vahingoittaa puuta.
Amazonasin acai-jauhe on yli 15 vuoden kokemuksen ja kehittämisen tulos. Yhteen kiloon acai-marjajauhetta poimitaan käsin yli 5 kg tuoreita marjoja. Acai-jauheen valmistus vaatii hellävaraista, ripeää ja tarkkaa käsittelyä, sillä marjat menettävät osan hyödyllisistä ominaisuuksistaan jo vuorokauden sisällä poimimisesta. Amazonasin acai-jauheessa on nähtävissä sama upea tumma väri kuin tuoreessa marjassa, mikä on osoitus niiden sisältämästä huimasta antioksidanttimäärästä.
Acai-marjat ovat hyvä rasvahappojen, kuitujen, kalsiumin, raudan ja A-vitamiinin lähde. Ne tunnetaan kuitenkin erityisesti sisältämistään polyfenoliyhdisteistä ja terveysvaikutteisista antosyaaneista, jotka toimivat antioksidantteita suojaten soluja liialliselta hapettumiselta ja ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Fyysinen ja psyykkinen rasitus, puutteellinen ruokavalio, alkoholin suurkulutus ja tupakoiminen keräävät elimistöön ns. vapaita radikaaleja, jotka heikentävät vastustuskykyä ja nopeuttavat solujen rappeutumista. Antioksidantit auttavat neutraloimaan vapaita radikaaleja. Acailla on myös energisoiva vaikutus.
Käyttösuositus: 1 kukkurallinen tl (5g) acai-jauhetta päivässä sekoitettuna esim. mysliin, jogurttiin, smoothieen tai mehuun.
ACEROLA - paras luonnollisen c-vitamiinin lähde
Keski-Amerikasta peräisin oleva acerola (Malpighia emarginata) on kirsikkaa muistuttava trooppinen hedelmä. Tänä päivänä acerolaa viljellään pääosin Brasiliassa. Acerola-pensas tarvitsee yli 26 asteen vuosittaista keskilämpötilaa kasvaakseen riittävän korkeaksi ja tuottaakseen runsasta satoa. Tämän hedelmän väri vaihtelee keltaoranssista tummaan punaiseen ja sen ominaismaku on hapan ja sitruunaa muistuttava. Acerola kuuluu eniten C-vitamiinia sisältäviin hedelmiin.
Ihmiskeho ei pysty tuottamaan itse C-vitamiinia, joten meidän on saatava sitä joka päivä ravinnon kautta. Vitamiinilla on kehossa useita tärkeitä tehtäviä, kuten toimia voimakkaana antioksidanttina, tehostaa raudan ja kalsiumin imeytymistä, tuottaa kollageenia, suojata suonia kalkkeutumiselta ja stimuloida hormonitoimintaa. Tunnettuja C-vitamiinipommeja ovat erilaiset sitrushedelmät ja paprikat. Acerola sisältää 34 kertaa enemmän c-vitamiinia kuin appelsiini (1700 mg vrt. 50 mg per 100 g) ja sopii hyvin sitrusallergisillekin. Suomen ravitsemussuositusten mukainen päivittäinen tarve C-vitamiinille on 75 mg. Tarve kuitenkin lisääntyy kehon immuniteetin kuormituksessa, fyysisessä ja henkisessä rasituksessa, yksipuolisen ruokavalion, tupakoinnin ja raskauden vaikutuksesta. Puoli teelusikallista Amazonas acerola-jauhetta sisältää 170 mg C-vitamiinia.
Acerola on paitsi erinomainen c-vitamiinin lähde, myös täynnä muita bioaktiivisia kasviyhdisteitä ja ravinteita, kuten Bvitamiineja, karoteenia ja flavonoideja. Yhdessä kaikki fytoravinteet tehostavat c-vitamiinin imeytyvyyttä ja voimistavat sen antioksidanttisia vaikutuksia. Synteettinen c-vitamiinilisä ei sisällä ollenkaan näitä hyödyllisiä kasvikomponentteja. Suuret keinotekoiset askorbiinihappoannokset aiheuttavat lisäksi monessa ikäviä sivuvaikutuksia, kuten vatsavaivoja ja päänsärkyä.
Amazonas acerola-jauhe on valmistettu luomutuotetuista brasilialaisista acerola-hedelmistä ja käsitelty alle 40°C:ssa. Jauhe sisältää tarkoin valittuja raakoja ja kypsiä hedelmiä ihanteellisessa suhteessa. Raa'assa acerolassa on korkeampi Cvitamiinipitoisuus kun kypsään taas on kehittynyt enemmän flavonoideja. Yhteen kiloon Amazonas acerola-jauhetta käytetään 10-11 kg tuoreita hedelmiä.
Käyttösuositus: n. 0,5 tl (1 g) vuorokaudessa sekoitettuna juomiin, puuroon, jogurttiin tai jälkiruokiin.
ALOE VERA - koko kehon hyvinvointiin
Aloe vera näyttää kaktukselta, mutta todellisuudessa se kuuluu liljojen sukuun. Se on peräisin Afrikan ja Väli- ja Etelä-Amerikan kuivilta alueilta ja tunnetaan yhtenä vanhimmista lääkekasveista. Jo tuhansia vuosia sitten muinaiset kehittyneet sivilisaatiot arvostivat tätä kasvia arvokkaana kauneuden ja terveyden edistäjänä.
Amazonas aloe vera mehu tuotetaan meksikolaisella valvotulla luomutilalla, jossa korjuu tapahtuu käsin. Aloe vera kasvin manuaalinen ”fileeraus” on vaativa työ, joka varmistaa koneellista paremmin, että kasvin kitkerä aloiinikerros poistetaan huolellisesti ja täydellisesti. Yli 300 aloe lajista ihmiselimistölle hyödyllisin on Aloe barbadensis Miller.
Amazonas Aloe vera mehuun ei lisätä sakeuttamis- tai säilöntäaineita. Hyvän säilyvyyden saavuttamiseksi mehu pastöroidaan eli altistetaan 80 asteen lämmölle muutaman sekunnin ajan. Koska mehu on erittäin emäksistä, se toimii täydellisenä alustana mikro-organismien lisääntymiselle. pH-tason vakauttamiseksi mehuun lisätään tilkka sitruunamehua. Amazonas aloe vera mehu sisältää 5% aloe veran hedelmälihaa, joka tekee mehusta hieman samean näköistä. Mehun aloe vera pitoisuus on yhteensä 99,97%.
Aloe vera vaikuttaa koko kehoomme. Sen tärkein vaikuttava aine on pitkäketjuinen polysakkaridi acemannan, jonka tiedetään vahvistavan immuniteettiä ja olevan antibakteerinen ja viruksia torjuva. Aloe vera sisältää lisäksi lukuisia muita arvokkaita ravinteita kuten entsyymejä, mineraaleja, aminohappoja, steroleja ja vitamiineja.
Käyttösuositus: n. 20 ml (2 rkl) 1-2 kertaa päivässä nesteeseen sekoitettuna. Ravistettava ennen käyttöä. Avaamisen jälkeen säilytettävä jääkaapissa ja käytettävä 5 viikon sisällä.
CHLORELLA - luonnolliseen elimistön puhdistukseen
Chlorella kuuluu maailmamme vanhimpiin organismeihin. Se on yli 2 miljardia vuotta vanha elämänmuoto ja aikanaan ensimmäinen solu, jolla oli varsinainen tuma. Vaikka chlorella-solua ei voi paljain silmin nähdä, se pitää silti sisällään täydellistä ja erittäin tiivistä kasviravintoa.
Amazonas chlorella-levä tulee aurinkoisesta Tyynenmeren saaristosta, Kiinan Fujianin maakunnasta. Sen viljely ja käsittely noudattavat tiukkoja luomutuotannon kriteerejä. Viljely tapahtuu makeassa lähdevedessä. Chlorellatabletit puristetaan ilman lisä- tai apuaineita ja koostuvat 100% chlorellasta. Jokaisen erän mikrobiologinen puhtaus testataan perusteellisesti.
Chlorella koostuu n. 60% kasviproteiinista ja sisältää tärkeitä omega-rasvahappoja. Se saa nimensä ja upean vihreän värinsä klorofyllistä (lehtivihreästä), jota tästä levästä löytyy enemmän kuin mistään muusta kasvikunnan tuotteesta. Lehtivihreä mm. auttaa maksaa puhdistumaan ja tukee sen optimaalista toimintaa, toimii antioksidanttina ja tasapainoittaa elimistön happamuutta.
Chlorella on erityisen vitamiini- ja mineraalirikas. Se sisältää huomattavia pitoisuuksia B1- ja B2-vitamiineja, E-vitamiinia, sinkkiä, fosforia, magnesiumia, foolihappoa, kalsiumia ja rautaa. 100 g chlorellaa sisältää peräti 210 mg rautaa! Lisäksi chlorellassa on jotain aivan ainutlaatuista, ns. chlorella growth factor (CGF) kasvutekijää, nukleiinihappoa, joka auttaa kudoksia uusiutumaan ja korjautumaan.
Chlorella eroaa spirulina-levästä sen soluseinämän rakenteessa. Chlorellalla ne koostuvat selluloosasta, joka ruuansulatuksen loppuvaiheessa kykenee sitomaan itseensä epäpuhtauksia kuten dioksiinia ja raskasmetalleja. Spirulinalla ei ole samanlaista puhdistavaa vaikutusta, koska sen soluseinämät liukenevat ruuansulatuselimistössä. Ravintoaineiltaan ne ovat kuitenkin molemmat yhtä monipuolisia.
Käyttösuositus: 3 tablettia 3 kertaa päivässä runsaan veden kera. Määrä vastaa 3,6 grammaa chlorellajauhetta.
GUARANA - tehoa luonnon kofeiinista
Guarana (Paullinia cupana) kuuluu saippuamarjakasveihin ja on kotoisin Etelä-Amerikan trooppisista sademetsistä. Guarani-intiaanit ovat käyttäneet kuumaan veteen sekoitettua kuivattua ja jauhettua guaranansiementä energisoivana juomana ja ruuankorvikkeena poistamaan nälän tunnetta.
Amazonas guaranajauhe tulee Pohjois-Brasilian Bahia-alueelta. Suurin osa tästä guaranasta kasvaa villipensaissa, ja uusia pensaita istutetaan kestävän kehityksen periaatteella. Amazonas guaranajauhe ei ole säteilytettyä, vaan varovasti kuivattu ja jauhettu. Jauhe ei sisällä lisä- tai täyteaineita.
Guaranan virkistävä ja stimuloiva vaikutus perustuu sen sisältämän luonnollisen kofeiinin määrään. Guaranan kofeiini on sidottu siementen ravintokuituun, ja sitä erittyy hitaasti ruuansulatuselimistön kautta. Vaikutus on pehmeä ja kestää tavallisesti 6-8 tuntia. Kahvin kofeiini imeytyy jo vatsalaukussa ja sen vaikutus on nopea, voimakas ja lyhyt. Amazonas guarana sisältää 3,5% kofeiinia, eli yksi 1 g:n annos jauhetta vastaa n. 0,4 dl kahvia. Guarana sisältää kofeiinin lisäksi myös kaakaostakin tuttua teobromiinia ja flavonoideja.
Guaranaa suositellaan käytettävän silloin kun tarvitsee extra-annoksen tehoa, virkeyttä ja kognitiivisten kykyjen terävöittämistä, esim. ennen urheilusuoritusta, tenttiä, haastattelua tai ammatillisia haasteita. Guaranan pitkäkestoinen vaikutus tuo helpotusta myös väsymykseen, voimattomuuteen ja lieviin päänsärkyihin. Guaranalla on ruokahalua vähentävä sivuvaikutus.
Käyttösuositus: n. 0,5 tl (1g) jauhetta vuorokaudessa sekoitettuna jogurttiin, juomaan tai ruokaan. 1 g guaranajauhetta vastaa kofeiinipitoisuudeltaan (35mg) n. 0,4 dl kahvia.
MACA - fyysiseen ja henkiseen terveyteen
Maca (Lepidium meyenii) on Perun Andeilla kasvavan juurikasvin mukula. Maca viihtyy karuissa olosuhteissa; yli 4 000 metrin korkeudessa, köyhässä maaperässä ja kylmässä ilmastossa. Alueen alkuperäiskansat arvostavat macaa tärkeänä ravinnonlähteenä sen monipuolisen mineraalisisällön vuoksi. Sitä on käytetty myös ihmisten ja eläinten hedelmällisyyden hoidossa vuosisatojen ajan.
Amazonas maca tuotetaan pienellä perulaisella luomutilalla, jonka työntekijöillä on vuosien kokemus ja asiantuntemus paikallisesta kasvillisuudesta ja luonnosta. Heidän osaamisensa ja Amazonasin 20 vuoden kokemus luovat yhdessä huippuluokkaa olevia luonnontuotteita.
Amazonas macajauhe koostuu tasapainoisesta sekoituksesta keltaista, punaista, violettia ja mustaa macajuurta, sillä jokaisella on omat erityisominaisuutensa. Tuotetta ei missään valmistuksen vaiheessa kuumenneta yli 40 asteen.
Maca sisältää runsaasti terveydelle välttämättömiä ravinteita ja mineraaleja kuten kalsiumia, magnesiumia, fosforia, jodia, rautaa ja B-vitamiineja. Sillä on monipuolinen aminohappokoostumus ja se sisältää kolesterolitasapainoon vaikuttavia kasvisteroleja. Monet naiset saavat macasta lievennystä kuukautiskipuihin ja vaihdevuosioireisiin. Kliinisissä kokeissa on osoitettu, että macalla on positiivinen vaikutus energiatasoon ja mielialaan, ja sen käyttö saattaa lisätä seksuaalista halukkuutta. Maca toimii myös adaptogeeninä, joka auttaa kehoa mukautumaan haastaviin olosuhteisiin kuten stressiin ja lisää fyysistä ja henkistä suorituskykyä.
Käyttösuositus: 1 kukkurallinen tl (5g) jauhetta sekoitettuna smoothieen tai muuhun juomaan, puuroon, raakasuklaaseen, mysliin jne.
MUSTAKUMINA - Faaran kultainen öljy ja muinainen parantaja
Mustakumina (Nigella sativa, suom. ryytineito) on maustekasvi, joka ei ole kuminan tai jeeran sukuinen vaan leinikkikasveihin kuuluva. Kukkiva ryytineito tuottaa unikkojen tavoin kapseleita, jotka pitävät sisällään aromikkaat mustat siemenet. Suurin osa mustakuminasta tuotetaan Lähi-Idän ja Aasian maissa.
Mustakuminaa pidetään viimeisen vuosikymmenen menestyksekkäimpänä luonnonlääkkeenä. Lähi-Idässä ja Aasiassa se on ollut arvostettu mauste- ja lääkekasvi jo yli 3 000 vuotta. Siemenistä puristettua öljyä on löydetty Tutankhamunin haudasta ja temppelimaalausten mukaan Nefertiti ja Cleopatra käyttivät tätä öljyä kauneudenhoitoon. Mustakumina mainitaan sekä Vanhassa Testamentissa että Islamin profeetta Muhammedista kertovassa Hadith-kirjassa. Muhammedin neuvojen mukaan "mustakumina parantaa kaiken paitsi kuoleman".
Amazonasin mustakuminaöljy tulee alueelta jolla kukkivat parhaimmat ryytineidot, Egyptin suurimmasta keitaasta, El Fayoumista. Tuotannossa ei käytetä torjunta-aineita. Öljy valmistetaan erityisen varovaisella kylmäpuristusmenetelmällä (alle 45°C), joka säilyttää kaikki tärkeät ravintoaineet. Se sisältää suuren määrän monityydyttymättömiä rasvahappoja ja paljon luonnollisessa muodossa olevaa E-vitamiinia. Egyptin mustakuminalla on mieto maku, ja sitä pidetään arvokkaimpana mustakuminalajikkeena.
Mustakuminaa käytetään tukena allergioiden, aknen, ihottumien ja proriasiksen hoidossa, hengitysongelmiin, ruuansulatusongelmiin ja vahvistamaan immuniteettiä. Se on ominaisuuksiltaan antihistamiininen ja antibakteerinen. Nykylääketiede on löytänyt mustakumista yli 100 vaikuttaa ainesosaa.
Käyttösuositus: n. 2 tl (4 ml) öljyä vuorokaudessa sellaisenaan, sekoitettuna juomiin tai salaatinkastikkeena. Voidaan käyttää myös ulkoisesti ihon- ja hiustenhoitoon.
Amazonas puunkuoriteet kerätään luonnonvaraisista villinä kasvavista sademetsäpuista kestävän kehityksen periaattein. Puista poistetaan vain pieni pala kaarnaa, niitä muuten vahingoittamatta tai kaatamatta. Kaarnasta erotellaan ulompi ja sisempi kuori, ja vain arvokas ja ravinteikas sisäkuori kuivatetaan teeksi.
Puunkuoret sisältävät huomattavan määrän ravinteita ja mineraaleja, jotka ovat välttämättömiä elintoiminnoillemme ja joita on joskus vaikea saada riittävästi ravinnosta. Nämä teet sopivat kaikenikäisille yleisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon, myös pitempiaikaiseen käyttöön ilman sivuvaikutuksia tai riskejä. Puunkuoresta haudutetut teet eivät sisällä tavallisen teen tavoin ollenkaan kofeiinia.
Käyttö: 1 kukkurallinen rkl 0,5 litraan kiehuvaa vettä. Kiehauta teetä 5 minuuttia, jonka jälkeen hauduta 15 min. Makeuta lempimakeuttajallasi. Loraus sitruunamehua auttaa juoman mineraaleja liukenemaan veteen paremmin.
CATUABA (Anemopaega mirandum) on Etelä-Amerikan trooppisista sademetsistä peräisin oleva puu. Brasilian Tupi-intiaaneilla on monia ylistyslauluja tälle legendaariselle puulle. Catuaban kaarnasta haudutettua juomaa on käytetty mm. lemmenrohtona ja stimulanttina. Catuaban kaarna sisältää lukuisia ravinteita, kuten magnesiumia, kaliumia ja kalsiumia. Sillä on raikastava, virkistävä ja verenkiertoa parantava vaikutus.
JATOBA (Hymenaea courbaril) on palkokasvien sukuun kuuluva puu Amazonin sademetsästä. Jatoballa on pitkät perinteet paikallisten heimojen keskuudessa, jossa sitä on käytetty rohtona mm. vatsa- ja ruuansulatusvaivoihin. Tänä päivänä sitä arvostetaan maanviljelijöiden ja muuta raskasta ruumiillista työtä tekevien keskuudessa puhtia ja kestävyyttä antavana energiajuomana.
LAPACHO (Tabebuia avellanedae) on Keski- ja Etelä-Amerikasta peräisin oleva soihtupuu, joka voi saavuttaa yli 700 vuoden iän. Inkat kutsuivat sitä ”elämän puuksi” ja käyttivät sen kaarnaa rohtona. Yhtä nykyäänkin lapachoa käytetään hoitamaan monia vaivoja ja oireita, kuten flunssaa ja yskää. Sillä on osoitettu olevan immuniteettiä parantavia, antibioottisia ja desinfioivia ominaisuuksia. Lapacho on muiden puunkuorien tavoin ravinnerikas ja sisältää paljon kalsiumia, rautaa, kaliumia ja strontiumia. Se on hyvä antioksidanttien lähde.
Kauppakatu 31, 40100 JYVÄSKYLÄ
(Jyväskeskus, 1. krs)
p. (014) 617 080, ekokauppa@ekolo.net
avoinna ma-pe 9-19, la 10-17
Porthaninkatu 1, 00530 HELSINKI
(2.linja 5, metro Hakaniemi)
p. (09) 321 5535, helsinki@ekolo.net
avoinna ma-pe 10-19, la 10-17
kesä-heinäkuussa ma-pe 10-18, la 10-15