Ekologia ja ruuantuotanto

Lajimme pian seitsemän miljardin yksilömäärä koettelee maapallon kantokykyä. Elintapojemme kestämättömyys ja elinehtojen jakautumisen epätasa-arvoisuus ovat hiljakseen joutuneet ansaitun kritiikin kohteeksi. Kotiplaneettamme biologinen järjestelmä on kehittynyt tiettyjen rajoitusten varaan: elintilaa, vettä ja ravintoa on vain tietty määrä käytössä kulloinkin. Yksinkertaistaen – mitä enemmän ihmiskunta näitä resursseja käyttää, sen vähemmän niitä jää muille organismeille. Tuotantojärjestelmämme ovat kestämättömällä pohjalla.

Energian käyttö ruuantuotannossa

Kasvit kykenevät käyttämään kasvuunsa noin 0,1 % maapallolle saapuvasta auringonvalosta 1. Energiasta, jonka kasvit ovat sitoneet omiin yhdisteisiinsä, vain 5-10% siirtyy laiduntajaeläinten kudoksiin niiden syödessä kasvimateriaalia. Edelleen laiduntajien kasvuunsa sitomasta energiasta vain 5-10 % energiasta siirtyy petojen kasvuun 2. Jokaisella energiatasolla noin 90 % energiasta kuluu eläinten omaan aineenvaihduntaan ja haihtuu lämpönä ilmaan. Käyttämällä maata lihakarjan laiduntamiseen tai rehun kasvattamiseen heitämme hukkaan valtaosan käyttämästämme maapinta-alasta ja energiasta. Esim. 20 000 kcal sisältävä määrä viljaa ruokkisi kymmenen ihmistä päivän ajan. Jos tämä määrä viljaa syötetään ensin naudalle ja ihminen syö sen lihan, sama energiamäärä ruokkii vain yhden ainoan ihmisen 2. Jopa 33 %:n maapallon viljelyyn sopivasta maapinta-alasta arvioidaan olevan laidunkäytössä tai rehuntuotannossa 3.

Suurin osa ruuantuotantoomme käytetystä maapinta-alasta koostuu yksilajisista, monotonisista "ruohomatoista". Geneettisesti yksipuoliset, yksilajiset kasvialueet eivät kykene puolustamaan itseään tuholaisilta, pidättämään vettä juuristossaan, kierrättämään ravinteita tai pitämään yllä kantaansa. Kaiken on tapahduttava ulkoapäin, keinotekoisesti. Näitä "ruohomattoja" hoidetaan koneellisesti ketjun alusta loppuun saakka. Torjunta-aineiden, lannoitteiden ja koneiden valmistamiseen sekä niiden huoltoon ja käyttämiseen kuluu luonnonvaroja. Lopputulos on, että ravintokasveihin sitoutuva energia on vähäisempää kuin se, minkä olemme käyttäneet niiden tuottamiseen 4,5. Laskettaessa mukaan, miten paljon fossiilisia polttoaineita ruokamme pakkaus, kuljetus ja jakelu kuluttavat, puhumattakaan siitä, kuinka paljon hiilidioksidia sitovaa metsää kaatuu peltojen tieltä, ruuantuotantomme energiatase on pahasti miinuksella.

Maaperän kunto

Maaperän raskas muokkaaminen ruuantuotannossa johtaa usein maan kulumiseen eli eroosioon. Ruohovartiset viljelmät eivät suojaa maaperää siinä määrin kuin alkuperäinen, alueelle kehittynyt kasvillisuus. Ravinteikas maakerros huuhtoutuu pois, ja lannoittamisen tarve lisääntyy, kunnes maa on viljelykelvotonta 2. Runsaan käsittelyn seurauksena maa-aines painautuu liian tiiviiksi kasvien kasvun suhteen ja tuloksena voi olla aavikoituminen. Eroosio on normaali tapahtuma luonnossa, mutta luonnontilaisessa ympäristössä ilmiö tapahtuu hitaasti ja maa-aines kiertää. Ravinteikasta kasvualustaa syntyy luonnontilassa lisää karikkeen putoillessa, sillä terve maa sisältää valtavan määrän aineen kiertoa ylläpitäviä pieneläimiä. Jos maa on raivattu ja istutettu täyteen ruohovartista ruokakasvia tai rehua, nämä toiminnot häiriintyvät. Tehomaatalous altistaa maaperän torjunta-ainepäästöille, ja seurauksena kehittyy torjunta-aineille vastustuskykyisiä tuhoeläinkantoja. Tehotuotannossa reagoidaan tähän ongelmaan yhä voimakkaammin myrkyin 6.

Vesi ja vesistöt

Veden käyttömmekin on kestämätöntä: yhden viljakilon tuottamiseen kuluu noin tuhat litraa vettä 7. Pohjavettä käytetään maapallon suurimmilla ruuantuotantoalueilla koko ajan nopeammin kuin sitä muodostuu 2. Mitä tulee karjatalouteen, veden kulumiseen pätee sama kuin energian hukkaamiseen. Jotta riisistä saataisiin ihmisille kymmenen grammaa proteiinia, tarvitaan 204 litraa vettä. Saman valkuaisainemäärän saamiseksi naudanlihasta kuluu viisinkertainen määrä vettä – 1000 litraa. Tai jos pyritään tuottamaan ihmisille 500 kaloria ravintoenergiaa, riisiä kasvattamalla tarvitaan 251 litraa vettä, mutta nautakarjaa kasvattamalla 4902 litraa 6. Käyttämistämme lannoitteista massiivinen osa huuhtoutuu miltei välittömästi vesistöihin, johtaen vesistöjen rehevöitymiseen, leväkukintoihin ja pahimmillaan happikatoon asti 2. Rehevöittävien päästöjen vertailu osoittaa, että kala- tai liharuokien ympäristövaikutus on huomattavasti suurempi kuin kasvisruokien 7,8. Myös tehomaataloudessa käytettävät torjuntaaineet kulkeutuvat vesistöihin 6. Nämä vierasaineet aiheuttavat ympäristössä esimerkiksi eläinten lisääntymishäiriöitä.

Lajiston monimuotoisuus

Tehoviljellyt peltomme tuottavat suuria satoja, mutta ympäristön kannalta kestämättömästi. Yksilajisen peltopintaalan lisääntymisellä on väistämätön seuraus – lajien monimuotoisuuden hälyttävä väheneminen 1. Arviot planeettamme lajimäärästä heittelevät kolmesta miljoonasta kolmeenkymmeneen miljoonaan, ja lajimäärä laskee koko ajan ihmistoiminnan seurauksena 2. Käytämme valtavasti maapintaalaa ruuantuotantoon, mutta tuotantolajeistamme 15 kasvilajia ja 8 eläinlajia kattavat 90 % kyseisestä alasta 7. Kaikki ruuantuotantoon käytetty lisäpinta-ala johtaa tällöin lajirunsauden vähenemiseen. Suurin ongelma on erityisesti lajirikkaiden sademetsien kaataminen laidunten tai viljelysten tieltä. Esimerkiksi Brasilian Amazonin sademetsien kato on 80 % karjatalouden aiheuttamaa 9. Laidunten lisäksi sademetsien katoa edistävät suuret soijantuotantoalueet – joiden sato kuljetetaan valtaosin muihin maanosiin eläinten rehun valmistukseen. Lihakarjan ja muiden eläinperäisten aineiden tuotanto liittyy välillisesti myös merilajistomme katastrofaaliseen köyhtymiseen ja vähenemiseen, sillä kalaakin käytetään suuria määriä rehuksi 3.

Kestävämmän tulevaisuuden visioita

Kasvissyönti

Suurin askel ihmiskunnan kestävämmän ruokkimisen suuntaan olisi ehdottomasti ravinnonkäytön keskittäminen kasvikunnan tuotteisiin. Edellä mainituista syistä karjatalous on maailman ruuantuotannon kestämättömin ja eniten haittoja aiheuttava tekijä 6.Lihatalouden synkän maineen selittää esimerkiksi sen vertaaminen muihin kulutuksen osa-alueisiin; lihansyönti vaikuttaa kasvihuoneilmiöön jopa tuhoisammin kuin yksityisautoilu 3. Kasvisperäisten tuotteiden käyttö, oli niiden alkuperämaa mikä tahansa, on ekologisempaa kuin (kotimaistenkaan) eläinperäisten tuotteiden 6, 3, 10.

Luomuviljely

Luomuviljely on askel kestävämmän ruuantuotannon suuntaan. Luomuviljelyllä saavutetaan tehoviljelyyn verrattuna 42 % energiansäästö 4.Lähinnä tämä johtuu keinotekoisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden välttämisestä. Luomutuotteiden kuluttajahinta on usein korkeampi kuin tehotuotettujen ruokien, mikä johtuu jakeluverkoston, myyntimäärien ja markkinoinnin tämänhetkisestä pienuudesta. Totuus on, että laajemmalla luonnonmukaisella ruuantuotannolla saataisiin aikaan suuria säästöjä: yhteiskunnalle koituvat kustannukset pienenisivät saasteiden, eroosion, ja kansanterveyden parantuessa 6. Vastoin joitakin sitkeitä myyttejä luonnonmukaisen viljelyn menetelmin voitaisiin onnistuneesti hoitaa kaikki ruuantuotanto, jopa kannattavammin 6, 11.

Luomuviljely auttaisi lajien katoamisen ahdingossa: tutkimukset kertovat yksimielisesti, että luomuviljellyillä alueilla lajisto on runsaampaa kaikkien pääjaksojen suhteen 6. Tämä on seurausta torjunta-aineiden, lannoitteiden ja kemikaalien vähäisemmästä käytöstä. Luomuviljelyn valtteja ovat luonnon omia prosesseja ja tasapainoa tukevat viljely-, tuholaistorjuntaja sadonkorjuumenetelmät. Esimerkiksi maan käsittelyn pitäminen minimissä on yksinkertainen mutta tehokas periaate – sillä saavutetaan jopa 90 % pienempi eroosioriski, 80 % pienempi energiankulutus ja 80 % vähäisempi haihdunta 2. Satokasvien vuosittainen vaihtelu auttaa tuhoeläimet vähentämisessä ja maaperä rikkauden säilyttämisessä. Kun tuholaistorjunnassa käytetään tuhohyönteisten luontaisia petoja, vältytään torjunta-aineiden kertymisestä luontoon. Vastaavia etuja on luomuviljelyllä useita. Luomuviljely on vasta lapsenkengissään verrattuna sen mahdollisuuksiin. Luonnonmukaisesti viljeltyjä tuotteita kuluttamalla voi edistää luomun laajenemista ja nopeuttaa sen kannattavuuden lisääntymistä.

Ravintokasvien lajirikkaus

Jokaisella planeettamme maa-alueella on alkuperäiset kasvinsa, jotka ovat kehittyneet olosuhteisiin sopiviksi ja joiden käyttö on vain unohdettu tehomaatalouden tieltä 1.

Sama unohtaminen on kohdannut useita "ennen vanhaan" tunnettuja ravintokasveja. On lajeja, joiden käyttö on niiden etuihin nähden yhä ihmetyttävän pientä, esimerkiksi ekologinen hamppu, energiapitoinen avocado, kastanjat, agave ja ravinteikas ilmakehän ystävä, johanneksenleipäpuu. Erityisesti luonnonmukaisesti viljeltynä nämä kasvit ovat ekologinen valinta luonnonystävälle. Edistysaskel ekologisemman tulevaisuuden suuntaan olisi monivuotisten ruokakasvien monipuolinen kasvattaminen. Tuotantomäärät olisivat samat tai hiukan pienemmät kuin nykyisillä massakasvatuksessa olevilla yksivuotisilla, mutta hyödyt maaperän terveydestä, maan ravinteiden kierrosta ja energiansäästöstä olisivat mittavat 2. Ruokapuut ovat erinomainen vaihtoehto tuotantolajeiksi: ne esimerkiksi saavat vettä syvältä maasta, sitovat runsaasti hiilidioksidia, pitävät maan kunnossa ja suojaavat maata eroosiolta. Lisäksi ruokapuut tuottavat muihin ruokakasveihin verrattuna ylivoimaisia satoja 12.

Uudenlaista ruuantuotantoa

Permakulttuuri eli ekosysteemiviljely voisi antaa tulevaisuuden luomulle paljon 13. Lukemattomien lajien yhteinen evoluutio on luonnonvalinnan kautta päätynyt järjestelmiin, jotka toimivat tietyin periaattein, tietyin säännöin ja tietyssä tasapainossa. Telluksen olosuhteissa tällaisen systeemin "matkiminen" ruuantuotannossa on edullista, ja siihen permakulttuuri pohjaa. Permakulttuurin tavoitteena on itse itseään hoitava puutarha; ruokaa tuottava ekosysteemi. Suunnittelun ja ekologisen tietä- myksen avulla voi perustaa ruokapuutarhan, joka uudistuu ja uusiutuu itse, lannoittaa itsensä, ylläpitää maaperän terveyttä, pidättää vettä ja puolustaa itseään tuhoeläimiltä. Lajien valinnassa otetaan huomioon kunkin lajin ominaisuudet ja roolit: valitaan valokasvit valoisille paikoille, varjokasvit varjoon, suojaavat kasvit herkempien ympärille. Tarvitaan kasveja, jotka houkuttelevat puutarhaan pölyttäjiä, sekä niitä, jotka tarjoavat kodin tuhoeläimiä syöville petohyönteisille. Kaikkeen tarvitaan vain pieni ala maata sekä viitseliäisyyttä hankkia tietoa. Permakulttuurin ollessa vielä lähinnä rohkeiden kokeilijoiden intohimo, sen ympäristöhyötyjä voi tavoitella luomuna kasvatettuja pähkinöitä, hedelmiä ja siemeniä suosimalla. Erinomainen esimerkki on parapähkinä, joka ei tuota kunnon satoja muutoin kuin terveen sademetsän ympäröimänä 12. Sitä suosimalla tulee siis edistäneeksi sademetsien säilyttämistä.

Tulevaisuuden utopialta kuulostava sienimetsäviljely olisi pidemmälle viety versio permakulttuurista. Sienimetsä- viljelyssä hyödynnettäisiin metsien valtavaa sienirihmaverkostoa. Mykorritsat ovat sienirihmastoja, joita metsissä sukkuloi kaikkialla maan alla. Ne hankkivat ravinteet yhteistyössä puiden kanssa siten, että rihmasto saa puulta sokereita ja puu rihmastolta ravinteita. Näin ne mahdollistavat tuntemamme kaltaisten metsien olemassaolon. Sienirihmastojen hyödyntäminen olisi mahdollista metsän ruokapuiden tuotannon ja terveyden edistämisessä 14. On tutkimuksen alla, voisiko ruokametsiä luoda siten, että istutettaisiin toivotunkaltaiset rihmastojen ja puulajien yhdistelmät ja saataisiin satona runsain määrin hedelmiä ja sieniä. Sitäkään ei tiedetä vielä, olisiko mahdollista saada aikaan suorastaan uusia ruokapuu-ruokasieni-yhdistelmiä ja entistä tiheämpiä satoja suurenevan ihmismäärän ruokkimiseksi. Tukemalla luomutuotantoa kuluttaja on mukana tukemassa myös näiden visionääristen mahdollisuuksien tutkimista, kehittelyä ja tiedostamista.

Kaupunkiviljely on yksi tulevaisuuden kestävistä ruuantuotantomuodoista. Tyhjäksi jääneen kaupunkitilan valjastaminen kasvisruuan viljelylle toisi lähiruokaa yhä useamman ulottuville, lisäisi hiilidioksidia kuluttavaa vihreää kaupungeissa, parantaisi ilmanlaatua ja soisi asukkaille omaa kosketusta ja käsitystä ruuantuotantoon. Pinta-alaa löytyisi helposti katoilta, parvekkeilta, julkisten tilojen käytäviltä ja synkiltä nurmikkopihoilta. Esimerkiksi Dodo Ry:llä on meneillään kaupunkiviljelyprojekti 15, ja moni ekologiaan pyrkivä kuluttaja kasvattaa omaa pientä "kaupunkipuutarhaansa" itujen ja versojen muodossa. Välineitä ja neuvoja tähänkin on jo ekokuluttajan saatavissa.

 

Teksti: © Noora Kaunisto 2010

1 Pimentel, D. & Pimentel, M. 2007. Food, Energy and Society. CRC Press

2 Chiras, D. 2001. Environmental Science. Jones and Bartlett Publishers

3 Food and Agriculture organization of the United Nations 2006. Livestock’s long shadow: Environmental issues and options.

4 Church, N. 2005. Why Our Food is So Dependent on Oil. Powerswitch

5 Ozkan, B., Kurklu, A. & Akcaoz, H. 2003 An input–output energy analysis in greenhouse vegetable production: a case study for Antalya region of Turkey. Elsevier Ltd.

6 Worldwatch.instituutti, Assadourian et.al 2004. Maailman tila 2004, teemana kulutus. Gaudeamus, Helsinki

7 Pimentel et.al 1986

8 Kurppa, S. 2009. Lounaslautaset vertailussa. MTT

9 Cimitile, M. 2009. Behind the Scenes: Amazon Deforestation: Earth's Heart and Lungs Dismembered. Livescience

10 Kauppinen, T. 2008. Elintarvikkeet – vegaanitko oikeassa? FIN-MIPS Kotitaloustutkimusprojekti, TKK

11 Ching, L.L. 2003. Sustainable agriculture is productive. Third World Network briefing paper

12 Isomäki, R. 2007. Puukirja. Maan ystävät ja Ympäristö ja kehitys 1997

13 Jacke, D. & Toensmeier, E. 2005. Edible forest gardens vol. 1&2. Chelsea Green Publishing

14 Stamets, P. 2005. Mycelium Running. How Mushrooms Can help Save the World. Ten Speed Press.

15 http://www.dodo.org/uutiset/voiko_ymparistoongelmia.html