Soija

Soija on yksivuotinen hernekasvien heimoon kuuluva palkokasvi. Kuten monet muutkin maailman ruokatalouden superkasvit, soijapapu on yksi maapallon vanhimmista ja laajimmalle levinneistä viljelykasveista. Tällä hetkellä se on myös ehkä eniten tutkittu ja pisimmälle jalostettu hyötykasvi. Soijan ekspansion taustalla ovat sen erittäin ravintorikas koostumus ja viljelyn edullisuus.

Soija on yksi harvoista elintarvikkeista, jonka Yhdysvaltain lääkintävirasto on virallisesti tunnistanut terveysvaikutteiseksi ruoaksi. Lukuisissa laajoissa tieteellisissä tutkimuksissa soijan ainutlaatuisen ravintokoostumuksen on todettu auttavan ehkäisemään monia rappeutumis- ja elintasosairauksia. Tästä huolimatta maailmassa noin 85% tämän vanhan, Aasiassa pyhänä pidetyn kasvin sadosta syötetään tällä hetkellä tuotantoeläimille.

Soijapavuista valmistetut tuotteet tarjoavat terveellisen, eettisen ja ekologisen vaihtoehdon eläinperäisille tuotteille. Kaikki ihmiskeholle välttämättömät aminohapot sisältävän soijaproteiinin tuotantoon kuuluu kymmeniä kertoja vähemmän vettä ja energiaa lihan tuotantoon verrattuna.

Kultainen helmi

Soijapavun hyödyntämisen juuret ovat 7000-luvun e.a.a. Pohjois-Kiinassa, jossa siitä on tullut palvottu, koko kansalle ravintoa tuottava viljelykasvi, ja jossa edelleenkin esiintyy sen villejä esi-isiä. Kiinasta tämä satoisa ja ravintosisällöltään poikkeuksellisen monipuolinen papu levisi Korean niemimaalle, Japaniin ja Kaakkois-Aasiaan, maihin joissa valtauskontona on ollut buddhalaisuus.

Vanhoissa, pitkälle kehitetyissä uskonnoissa lihansyöntiä pidetään usein esteenä henkiselle kasvulle. Myös monet kristilliset mystikot olivat ja ovat kasvissyöjiä. Buddhalaisen (ja myös mm. hindulaisen) filosofian mukaan tuntevan olennon tappamisella on pahat karmiset seuraamukset. Lihansyöntiä pidettiin näissä kulttuureissa pitkään barbaarisuutena. Esimerkiksi Japanissa se oli jopa kielletty lailla 600-luvusta aina 1800-luvun alkuun. Kielto purettiin länsimaisen kulttuurin vaikutuksen seurauksena.

Aasian ulkopuolella soija tuli laajaan tietoisuuteen vasta 1920-luvulla. Sen viljelyn yleistyminen alkoi Yhdysvalloissa, missä sen käyttö rehuna sai alkunsa, yleistyi ja eteni Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan. Tehomaataloustuotanto ihastui edulliseen ja ravintorikkaaseen tulokkaan, ja soijasta pian tuli suosittu geenimuuntelututkimuksen kohde. Tällä hetkellä yli 90% kaikista soijan tuotantolajikkeista on geneettisesti muunneltuja.

Soijan ravintokoostumus

Soijapapu sisältää 40% täydellistä proteiinia, jossa on kaikki välttämättömät aminohapot ihmiskehon kannalta ihanteellisessa suhteessa. Toisin kuin lihassa, soijassa ei ole kolesterolia eikä puriiniaineita, vaan päinvastoin kolesterolia alentavaa lesitiiniä, joka on erittäin tärkeä aine hermoston ja aivojen toiminnalle.

Soijan öljypitoisuus on 20%. Se sisältää paljon hyviä, monityydyttymättömiä rasvoja, ja se on erinomainen omega-rasvahappojen ja mm. omega-3:n lähde. Soijan hiilihydraatit ovat hitaita, niillä on edullinen glykeeminen indeksi. Soijapavuissa on runsaasti kuituja jotka mm. auttavat pitämään suolistomme terveenä ja edesauttavat kuona-aineiden poistumista kehosta.

Ravintorikas soijapapu sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, mm. A-, B-, E- ja K-vitamiineja, kaliumia, kalsiumia, fosforia, sinkkiä ja rautaa. Soija on ainoa ruokakasvi, joka sisältää merkittävän määrän isoflavonoideja.

Terveysvaikutteinen elintarvike

Eri kulttuurien väliset ruokavalioerot ovat kiinnostaneet ihmisiä jo pitkään. 1900-luvulla tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että toiset ruokavaliot selkeästi altistavat tietynlaisille sairauksille, kun taas toiset näyttävät suojaavan niiltä. He huomasivat, että paljon soijaa kuluttavissa maissa tietyt syöpätyypit eivät juurikaan esiinny, sellainen käsite kuin naisten vaihdevuodet on täysin tuntematon, ja esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin, aivohalvauksiin ja osteoporoosiin sairastutaan huomattavasti vähemmän kuin maissa, joissa ruokavalio perustuu eläinperäisille tuotteille. Eniten soijaa maailmassa syödään Okinawa-saarella, jossa on myös maailman pitkäikäisin ja tervein väestö.

Nämä havainnot käynnistivät aikoinaan soijatutkimuksen, joka jatkuu edelleen. Soijassa riittää tutkittavaa: se on ainoa ruokakasvi, jossa arvellaan olevan satoja sairauksilta suojaavia, synergisesti toimivia ainesoisia - sellaiselle tasolle yltävät vain harvat rohdoskasvit. Tällä hetkellä erityisen huomion kohteena ovat soijan isoflavonoidit. Länsimaissa näitä voimakkaita antioksidantteja saadaan ruoasta keskimäärin 1mg päivässä. Aasialaisten saanti vaihtelee 20 ja 120mg:n välillä, Okinawalaisten ollessa tilastojen kärjessä 60 - 120mg:lla päivässä.

Soija näyttää melkein liian hyvältä ollakseen totta, ja sen hyödyntämispotentiaali on valtava. Ei siis ole ihme, että tässä markkinointipelien ja lobbausten maailmassa, jossa ruoan valmistajat kilpailevat kuluttajien valinnoista, riippumattoman tutkimuksen rinnalla elää myös toisenlainen tutkimus, joka käynnistetään päästäkseen tietynlaisiin tuloksiin. Viime vuosikymmenellä soijasta on kohuttu paljon, mutta yksikään kohututkimuksesta ei täyttänyt laajalle tieteelliselle tutkimukselle asetettuja kriteereitä. Haluttuihin tuloksiin voidaan päästä esimerkiksi eristämällä tiettyjä ainesosia ja käyttämällä niitä tutkimuksissa suhteettoman isoina määrinä.

Yhdysvaltain Lääkintävirasto ja vastaavat tahot mm. Isossa-Britanniassa, Brasiliassa ja Japanissa käyvät läpi satoja tieteellisiä tutkimuksia ennen terveysväittämien hyväksymistä. Kaikki nämä tahot pitävät soijaa turvallisena terveysvaikutteisena ruokana.

Soijapavun käytön perusohje

  • Soijapapuja liotetaan 12 tuntia ennen käyttöä ja keitetään sen jälkeen 3-4 tuntia. Keittämisen aikana kannattaa kuoria pois keitinveden pintaan syntyvää vaahtoa.
  • Keittoaikaa voi lyhentää huomattavasti rikastuttamalla papuja. Liotuksen jälkeen kaadetaan vesi pois, pavut huuhdellaan ja jätetään kannettomaan astiaan tai esim. idätysastiaan vuorokaudeksi.
  • Soijapapuja voi myös idättää 3-5 vuorokautta 2-4 cm:n pituisiksi. Ennen käyttöä idut kannattaa ryöpätä. Idätys parantaa pavun ravintoarvoa entisestään.

Pavun lisäksi soijaa on saatavilla rouheena, paloina, pihveinä, suikaleina ja muissa helppokäyttöisissämuodoissa. Soijasta valmistetaan myös tofua, misoa ja tempehiä sekä erilaisia kasvimaitotuotteita kuten kermaa ja jogurttia. Soijajauho soveltuu mainiosti korvaamaan kananmunan leivonnassa ja soijakastike on erinomainen mauste kaikenlaisessa ruuanlaitossa.

Ekologisuus

Lihankulutus kasvaa maailmassa, ja sen mukana kasvaa myös soijan tuotanto: suurin osa maailman soijasadosta syötetään tällä hetkellä tuotantoeläimille. Silloin sitä kuluu jopa 10 enemmän kuin suoraan ihmisravintona käytettynä. Soijaviljelmiä varten ei olisi tarvinnut kaataa sademetsiä, jos kaikki ihmiset söisivät soijansa suoraan, eivätkä eläinten kautta kierrätettynä.

Toisin kuin monet muut ruokakasvit, tämä typpeä sitova kasvi ei kuluta maaperää vaan jopa parantaa sen hedelmällisyyttä.

Ekovinkki: valitse mahdollisuuksien mukaan luonnonmukaisesti tuotettua tai geenimanipuloimatonta soijaa. Valinnoillasi tuet tämän kasvin vaihtoehtoista tuotantoa ja autat estämään vanhojen lajikkeiden häviämistä sukupuuttoon. Geenimanipuloimattomat lajikkeet ovat paras vaihtoehto myös terveyssyistä: juuri näitä vanhoja lajikkeita on ”testattu” ihmisillä jo vuosituhansien ajan, toisin kuin uusia, ihmisten keinotekoisesti luomia lajikkeita.

Lähteenä käytetty mm. Pekka Heinäsen kirjaa Sydänystävällinen soija

© Ekolo